T, Aloitin päihteiden käytön 13-vuotiaana

Aloitin päihteiden käytön 13-vuotiaana. Aluksi se oli kaveriporukalla jännittävää hauskanpitoa ja myöhään ulkona oleskelua porukalla. Alkoholi ja kannabis olivat pääpäihteeni tuolloin nuorena, ja niitä tuli käytettyä alusta asti semmoisella tyylillä, että pää oli tarkoitus saada sekaisin. Heti ensimmäisistä kerroista lähtien muistan, että päihteet, etenkin kannabis vaikutti minun psyykkiseen hyvinvointiini rajusti.

Muutamien vuosien kuluttua kuvioihin tuli myös muita huumeita, kuten ekstaasi ja amfetamiini, tässä kohtaa olin noin 17-vuotias. Näihin aineisiin ihastuin täysin heti ensimmäisestä kerrasta, tunsin täydellistä vapautta. Päihteiden sekakäyttö rupesi olemaan normaalia tässä vaiheessa ja kasvoi vaan. Ajokortin kun sain 18-vuotiaana niin siitä päivästä lähtien olen ajanut aina sekaisin liikenteessä välinpitämättömästi.

Mielenterveyteni alkoi kärsiä nopeasti. Minulle alkoi tulla pelkotiloja, ahdistuksia, luuloharhoja ja ehkä jopa ensimmäinen lievä päihdepsykoosi, kun olin 19-vuotias. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että olen ollut herkkä altistumaan psykooseille.

Päihteiden sekakäyttö jatkui koko ajan ja sairastin vuosien varrella useita erittäin rajujakin päihdepsykooseja. Tietynlaiset harhat rupesin kokemaan normaaleina ja ajattelin, että ne kuuluvat minun elämääni, enkä osannut enää erottaa mikä on totta ja mikä ei. Kävin erilaisilla psykologeilla, terapeuteilla, lääkäreillä, sairaanhoitajilla yms. matkan aikana. Lääkärit kertoivat muistaakseni jo noin vuonna 2016 päihdepsykiatrisella poliklinikalla, että "jos jatkat käyttöäsi, sinulla todennäköisesti puhkeaa skitsofrenia".

Huolimatta lääkärin uutisista jatkoin runsasta päihteiden sekakäyttöä ja mielenterveyteni meni vain rajumpaan suuntaan koko ajan. Psykoosit olivat rankempia ja elämä oli täysin hallitsematonta jokaiselta osa-alueelta. Mielenterveys-, talous-, koulutus- ja työuraongelmia, edes rattijuopumus ja ajokortin menetys ei pysäyttänyt käyttöäni millään lailla tai uutiset, että porukkaa on kuollut päihteisiin.

Läheiseni ovat yrittäneet auttaa ja ehdottaa erilaisia tukimuotoja matkan varrella useasti. Katkolla kävin 19-vuotiaana kääntymässä, kunhan lepäsin ja söin rauhoittavia, en saanut sieltä mitään irti. Ensimmäinen päihdekuntoutukseni oli vuonna 2020 ja menin sinne läheisten takia, eli en ollut itse valmis tekemään töitä sairauteni eteen ja muuttamaan elämääni. 2022 elokuussa olin täysin valmis itse tekemään kaikkeni, että raitistun, huomasin, että kaikki unelmani ja elämänhaaveet ovat kiinni siitä, että raitistunko. Rehab365 Minnesota hoitomallista olin kuullut ainakin äidiltäni ja tiesin, että edellisen kuntoutuspaikan tuttu terapeutti työskentelee myös siellä. Menin Rehabbiin 30.8.2022 ja se oli kyllä elämäni paras päätös.

Rehabin hoitojaksolla käsiteltiin laajasti lapsuudesta tähän ikään elämää sen jokaiselta osa-alueelta. Paikka on merenrannalla rauhoittavassa maisemassa. Talo oli kodikas ja isot avarat tilat. Sain olla täysin oma itseni juuri sellaisena, kun olen. Henkilökunta oli ammattimaista ja terapeutit olivat käytössäni käytännössä 24/7. Myös monilla henkilökunnasta oli kokemustausta addiktiosta. Vertaistuki mitä sain hoitojakson aikana, oli korvaamatonta. Luennoista sai paljon infoa päihdesairaudesta ja sen kokonaisuudesta, miten se vaikuttaa itseen ja läheisiin. Sain myös paljon uusia tuttavuuksia, joihin voin olla yhteydessä nykyäänkin. En olisi ikinä uskonut, että minussa voisi tapahtua näin suuri ja merkittävä muutos, elämänlaatu on parantunut todella huomattavasti, jaksan suoriutua arjesta täysin eri lailla ja unelmani toteutuvat päivä kerrallaan raittiina! Olen hyvin kiitollinen Rehab365 henkilökunnalle ja vertaisille!"

-T